Pääkirjoitus 23.2.2011

Marja Rautanen

Tule kaverikseni!

Vuosia sitten minulla oli mahdollisuus päästä Kirkon Ulkomaanavun matkalla tutustumaan Nepalissa tehtävään työhön. Ensimmäisinä päivinä tutustuimme pääkaupunki Katmanduun.

Oli varhainen aamu, kun lähdimme kohti orpokotia. Jälleen orpokotiin oli tuotu toistakymmentä vauvaa, jotka oli löydetty temppeleiden edustoilta.Orpokodissa oli ennestään iso joukko eri-ikäisiä lapsia. He tarttuivat meihin käsistä ja jaloista. Pienikin lapsi osasi jo pyytää ”Be my sponsor”, tule tukijakseni. Kilpailu siitä, saiko joku kaukaisen ystävän, oli kovaa.

Yhteisvastuukeräyksen teemaksi on valittu nuorten yksinäisyys Suomessa ja Mosambikissa.

Mosambikissa lapset ovat paljon haavoittuvampia kuin Suomessa. Lapset jäävät usein orvoiksi vanhempien kuoltua aidsiin. Yksin jäänyt lapsi on suuressa vaarassa joutua kaltoin kohdelluksi.

Jokainen tietää, mitä yksinäisyys on. Joku meistä on ollut lapsesta saakka yksinäinen. Toista on alettu vältellä päiväkodissa tai koulussa. Syrjiminen jättää jälkensä itsetuntoon, häpeä on yksinäisen ystävä.

Nuorille kaverit ovat tietyssä iässä tärkein tapa peilata omaa itseään elämää vasten.
Asiantuntijat tähdentävätkin, että vanhempien kannattaa ottaa asia puheeksi, jos lapsella ei tunnu olevan yhtään ystävää. Silloin nuori on jo jonkinlaisessa vaarassa.

Suomessa nuoria auttavat Suomen Punainen Risti, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Mielenterveysseura erilaisilla tukitoiminnoilla. Mosambikin pääkaupungissa Maputossa tehdään aika lailla samanlaista työtä. Nuorille hankitaan aikuinen tukihenkilö ja he pääsevät kouluun ruokahuollon piiriin. 

Yhteisvastuu – nimensä veroinen

Harva keräys ponkaistaan liikkeelle yhtä juhlallisesti kuin Yhteisvastuukeräys. Tasavallan presidentti pitää puheen, joka lähetetään televisiossa keräyksen alkamispäivänä.
Keräyksellä on pitkät juuret. Ensimmäisen kerran lippaiden kanssa kuljettiin vuonna 1950. Pulaa oli kaikesta, sodasta oli vasta muutama vuosi. Suomalaiset tiesivät, että apua tarvitaan monessa perheessä.

Tänä vuonna arvioidaan noin 40 000 ihmisen lähtevän mukaan kerääjiksi. Näyttää siltä, että yhä useampi haluaa tehdä hyvää lähimmäisen hyväksi. Koska kaupungeissa ei aina päästetä kerääjiä sisälle, on lähdetty isommalla joukolla markettien edustoille, toreille ja ostokeskuksiin. Samalla keräys saa ilmaista mainosta.

uomalaisten asenteet ovat kääntyneet selvästi myönteisemmiksi myös kehitysmaiden auttamista kohtaan. Maailma on avautunut itse kullekin, joten hätä ja köyhyys ovat tulleet tutuiksi.

Kirkolle vapaaehtoiset kerääjät ovat aarre. Vuosien mittaan seurakuntiin on kertynyt joukko, joka panee toimeksi.

Mutta tärkeintä ei ole vain keräyksen tulos, vaan halu olla mukana tekemässä elämää hiukan paremmaksi. Se riittää yhdelle ihmiselle.