Pääkirjoitus 23.3.2011

Marja Rautanen

”Suru ja murhe on yhteinen”

Kun maailmassa tapahtuu kauhistuttavia asioita, se koskettaa tiedonvälityksen ansiosta välittömästi valtaosaa ihmiskuntaa. Tavallisena perjantaiaamuna heräsimme maailmaan, joka on joka tapauksessa hyvinkin erilainen kuin ennen.
Kymmenet tuhannet japanilaiset ovat menettäneet omaisensa ja läheisensä. Tuhoalueella eloon jääneet ovat kadottaneet kaiken aineellisen. Edessä on valtava raivaustyö ja rakentaminen. Pahinta on kuitenkin pelko ydinvoimaloiden vuotamisesta ja räjähdysvaarasta.
Japanilaisilla on ydinonnettomuuksia kohtaan aivan erityinen suhde. Loppuihan toinen maailmansota vuonna 1945, kun amerikkalaiset pudottivat ensimmäisen atomipommin Hiroshimaan. Tämän kauhun kokeneita on vielä paljon elossa.
Maailma on yhteinen myös hyvässä mielessä. Nopeasti monet valtiot, Suomi mukaan lukien, olivat valmiit antamaan apua Japanin tuhojen korjaamiseen.
Sanotaan, että japanilaiset eivät näytä tunteitaan. Tunteet eivät ehkä tule vielä pinnalle, mutta ulottuvat vuosia ja vuosikymmeniä eteenpäin.

Jäisi vielä
ylikin

Lapsuudenkodissani ruokaa pidettiin arvossa. Söimme tavallista arkiruokaa. Ruokaa ei jätetty lautaselle. Kotoa saadut yksinkertaiset ruokatavat ovat minulla oikeastaan vieläkin käytössä. Viikonloppuna laitan kunnolla ruokaa, jo senkin takia, että haluan sunnuntain erottuvan muusta viikosta.
Hiljakkoin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) selvitti, kuinka paljon elintarviketeollisuudessa ja kotitalouksissa heitetään ruokaa hukkaan. Kävi ilmi, että kodeissa ruokahävikki oli yli kaksi kertaa suurempi kuin kaupan alalla. Kotitalouksissa syömäkelpoista ruokaa jätetään syömättä noin 50–65 kiloa vuodessa.
Yksin elävä henkilö haaskaa henkeä kohti eniten, 20–30 kiloa. Hävikkiä syntyy muun muassa siksi, että ruokaa valmistetaan liikaa kerralla ja se ei enää maistu. Lautaselle jätetty ruokaa menee automaattisesti roskiin.
Perheissä tuotteiden viimeiset myyntipäivät menevät ohi, ja ruoka heitetään sellaisenaan pois. Kuitenkin näistä ruuista miltei puolet on edelleen syömäkelpoisia.
Kaikkiaan ostamastamme ruuasta noin viisi prosenttia päättyy hukkaan. Olemme tulleet aika hyvinvoiviksi, kun miljoonat eurot heitetään suoraan roskiin eikä kukkaroon. Toisaalta Tampereellakin moni talous elää esimerkiksi RuokaNyssestä saatavilla elintarvikkeilla.
Parhaillaan ruuan hinta on nousussa myös maailmanlaajuisesti. Mikäli hävikki saataisiin lähes loppumaan, pystyttäisiin nykyisellä määrällä elintarvikkeita ruokkimaan nykyinen maailman väestö ja jäisi ylikin.
Kristillinen paastonaika haastaa meitä luopumaan sellaisesta, joka on meille vaikeaa. Voisimme ehkä opetella ostamaan ruokaa vain sen verran kuin tarvitsemme. Silloin ehkä voisimme antaa paljostamme niille, joilta puuttuu jokapäiväinen leipä.